Historia

JUSSI MATIAS MÄKELÄ eli Juhamatti syntyi Lehtimäellä 11.3.1950. Juhamatin isä oli toimittaja ja äiti kukkakauppias. Jussi Matias oli kiinnostunut heti pienestä pitäen musiikista ja ennen kaikkea laulamisesta joten laulukilpailut oli ne, joista hän haki ponnahduslautaa uralleen. Molemmat vanhemmat harrastivat myös laulamista. Äiti oli jopa 60 vuoden ajan kuorossa. Reilun kymmenen vuoden ikäisenä Juhamatilla oli jopa pientä bänditoimintaa kotitalon kellarissa. Kitara sekä piano olivat ne soittimet, joita hän harjoitteli ja otti soittotunteja.

Musiikki oli Juhamatille kutsumus ja senpä takia koulunpenkillä istuminen ei oikein maistunut. Pakollisten koulukuvioiden jälkeen hän tienasi leipänsä olemalla mm. rakennuksilla muurarin apulaisena, kun samalla kypsytteli ajatusta ammattimuusikon urasta.

LAULUKILPAILUJEN KAUTTA ETEENPÄIN
Vuodet 1967-1970 olivat käänteentekeviä Jussi Matias Mäkelän uralla. Voittoja tuli laulukilpailuista kolmena vuotena peräkkäin; Iisalmesta, Punkaharjulta ja Naantalista. Sen jälkeen tuli isompia esiintymistilaisuuksia, jolloin nimi Jussi Matiaksesta vaihtui Juhamatiksi.  Ensimmäinen tanssiyhtye, johon hän sai kutsun oli Ville Laurilan yhtye ja tämä tapahtui vuonna 1968. Juhamatti poikkesi myös Ähtärissä koelauluissa 60-luvun puolenvälin paikkeilla. Siellä aloitteli uraa Kalle Kiwes Blues Band ollen kuitenkin ehkä liian rock’n roll!?

Esiintyminen Niilo Tarvajärven Laatikkoleikki-ohjelmassa vuonna 1968 Linnanmäellä antoi potkua uralle. Juhamatti lauloi suorassa tv-lähetyksessä Markuksen ”Viimeinen kevät” -hitin. Finnlevyn koelaulutilaisuuksissa Juhamatti kävi pariin-kolmeen otteeseen, sekä myös itsensä Toivo Kärjen  luona, kuitenkaan saamatta levytyssopimusta. Siten muurarinapulaisen hommat jatkuivat päivisin ja keikkailu iltaisin!

LÄPIMURTO
Vuonna 1975 järjestettiin Apu-lehden Iskelmähaavi-kilpailu. Yksi järjestäjistä oli Juhamatin tuleva levy-yhtiö CBS. Juhamatti huomasi ilmoituksen kyseisestä kilpailusta ollessaan parturintuolilla ja siltä istumalta päätti osallistua karsintakisaan, joka oli Vaasassa.

Karsintakilpailuja järjestettiin kaksitoista ympäri Suomea ja osallistujia oli n. 500, joista voittajat pääsivät loppukilpailuun Helsinkiin Kulttuuritalolle. Juhamatti voitti kilpailun ja pääsi CBS:n julkaisemalle kokoelmalevylle yhdessä muiden yhdentoista  kisaan osallistuneen kanssa. Samantien CBS solmi Juhamatin kanssa levytyssopimuksen. Mukana mm. Jamppa Tuominen.

Oman albumin suunnittelu aloitettiin välittömästi. Albumi Fanny Fanny näki päivänvalon vuonna 1977. Fanny Fanny -kappale on ranskalaista alkuperää ja sen suomenkielisistä sanoista vastasi Crisse Johansson (Fanny sattuu olemaan myös Juhamatin äidin nimi). Fanny Fanny oli Juhamatin itsensä löytämä kappale, jonka hän kuuli  sattumalta radiosta. Kappale nousi heti listaykköseksi. Hyvin myyneen ykköslevyn jälkeen oli kakkosalbumin vuoro ja se oli nimeltään Anna. Anna sisälsi suoraan suomalaisten sydämiin iskeneen hittikappaleen, Heikki Annalan  Juhamatille säveltämän Eilisen päivän muistan. Seuraava hitti poikkesi balladilinjasta; Volga oli suomennos Dschingis Khan- yhtyeen hitistä Moskau. Myös Kari Tapio levytti samaisen kappaleen mutta Juhamatti veti suosiossa pitemmän korren. Jälleen oli Juhamatti saanut biisin listaykköseksi.

1980-LUKU
Menestys jatkui 1980 luvulla Veikko Samulin säveltämällä ja Raul Reimanin sanoittamalla iskelmällä Pieni ja lämpöinen. Muita 1980-luvun hittejä olivat mm. Rakkaudella, Mikä sulle oikein tuli,  Voitko unohtaa, Vain yksi yö, Niin paljon kuuluu rakkauteen, Rakkautta tarvitsee ihminen, Näytän tien, ja saksalaista alkuperää olevan Lemmenlaiva -TV-sarjan tunnusmelodia Vain rakkaus.

Juhamatti oli 80-luvun kuumimpia artisteja. Kultalevyjä kertyi neljä perätysten. CBS:n julkaisemia albumeja on kertynyt kaiken kaikkiaan 16 kappaletta. Nämä on julkaistu vuosina 1977-1995. Onnenapila oli viimeinen albumi, jonka Juhamatti teki CBS:lle, vuonna 1995. Vuonna 2004 Poptori Oy:n tuottama ”HITIT” tuotti myös kultalevyn.

Vuonna 1998 alkoi yhteistyö Esko Koivumiehen Xanadu-levy-yhtiön kanssa, joka poiki kolme levyä. Sinivalkoinen, 1998,  Joulujuhlan aika, 1999 ja Älä pelkää olla hellä, 2000. Juhamatin itsensä tuottama levy Linnan taivaallein teit ilmestyi vuonna 2006 ja viimeisin myös omaa tuotantoa oleva Hittikokoelma 2015.

UUSI LEVY
Uusi levy Jylhämaa julkaistiin toukokuussa 2017. Levyllä on 12 uutta kappaletta, mm. Haikeus (säv. V. Samuli, san. T. Jokinen). Kappale noteerattin Lavakauden päättäjäisissä Tampereella vuoden 2016 Tanssihitiksi, eli suuren hitin aineksia löytyy!

Juhamatin uraa tulee vuonna 2017 täyteen 50 vuotta ja ensimmäisestä levystä Fanny Fanny:sta 40 vuotta! Keväästä 2017 lähtien Juhamatin taustayhtyeenä on toiminut Rosalie.

70-vuotias Juhamatti
Juhamatti täytti 11.03.2020 70 vuotta. Juhlan kunniaksi häneltä ilmestyi uransa kahdeksastoista studioalbumi ”Elämä on hyvä” sekä Juhamatin elämästä ja urasta kertova samanniminen kirja. 70-vuotiskiertue, joka alkoi 7.3. Härmästä, loppui Härmän ja Iisalmen konserttien jälkeen lyhyeen. Hallituksen ohjeistuksen mukaisesti jatkokonsertit peruutettiin koronaviruksen takia.

Homma jatkuu hamaan tulevaisuuteen!